Katajanokka, Luotsikatu 4

Katajanokka, Luotsikatu 4

Helsinki
Arkkitehti Gustaf Estlanderin piirtämässä, vuonna 1906 valmistuneessa historiallisessa rakennuksessa nyt myynnissä uudenkarhea kaunis koti, jossa kaikki materiaalit, yksityiskohdat ja puitteet ovat ensiluokkaiset ja tyylipuhtaat. Eteisaulan upea kalanruotoparketti on peräisin presidentin linnasta. Useita kakluuneja, huonekorkeutta, valoa ja aurinkoinen parveke rauhalliselle sisäpihalle etelään. Tilava olohuone, jonka yhteydessä laadukas avokeittiö. Oma sauna, kaksi kylpyhuonetta ja kolme makuuhuonetta, sekä työhuone/TV-huone/kirjasto. Hyvin hoidettu taloyhtiö, jossa ei merkittäviä korjaustarpeita tiedossa. Taloyhtiössä juuri valmistunut linjasaneeraus, josta osakkeille muodostunut velkaosuus on jyvitetty kesäkuun aikana.

Tässä talossa sijaitsi Tove Janssonin taiteiljaperheen lapsuudenkoti, jossa hän asui 15 ensimmäistä elinvuottaan. Talolla suunniteltiin jo rakentamisvaiheessa kolme ateljeehuoneistoa, joka johtikin siihen että talossa on vuosien saatossa asunut ja työskennellyt Janssonin perheen lisäksi suuri määrä muita taiteilijoita, mm Hugo Simberg, William Lönnberg, Bruno Tuukkanen ja Alvar Cawén.

Katajanokalla asut meren läheisyydessä. Sijainti on rauhallinen ja ympäristö kaunis ja vihreä. Useita viihtyisiä ravintoloita, kahviloita ja liikkeitä. Vieressä on myös suosittu Allas Sea Pool, kauppatori ja lyhyen kävelymatkan päässä ydinkeskusta.

Avaamme ovet uuteen - olisiko tämä juuri se tyylikkäästi vastaremontoitu, laadukas kokonaisuus, mihin olet haaveillut muuttavasi! Ota yhteyttä ja sovi yksityisesittelystä kun sinulle sopii!

Elegant och smakfullt renoverad bostad med söderbalkong, i ett av Skatuddens mest intressanta historiska byggnader. Denna år 1906 byggda jugendpärla, ritades av Gustaf Estlander och kom att ha tre ateljébostäder. Detta ledde till att en mängd betydande konstnärer har bebott denna byggnad under årens lopp. Karaktäristiskt för adressen är att Tove Jansson bodde här i sin barndom. Förutom Janssons konstnärsfamilj bodde här Hugo Simberg, William Lönnberg, Bruno Tuukkanen och Alvar Cawén.

Bostaden ligger på andra våningen och har ett rymligt vardagsrum med öppet kök, tre sovrum, två badrum, en med toalett och en separat toalett därtill. Bostaden har en egen bastu och ett ytterligare rum som fungerar väl som t.ex. arbetsrum, TV-rum eller bibliotek. Husbolaget har nyss gått igenom en linjesanering och skuldandelen för denna kommer att allokeras att ingå i det nu angivna skudfria begärda priset inom juni månad.

På Skatudden bor du i en havsnära miljö, omgiven av grönska och ro. Ändå är du på promenadavstånd från kärncentrum, samt nära ett flertal restauranger, caféer, butiker, salutorget och Allas Sea Pool.

Vi öppnar dörrar till nytt - välkommen att boka din visningstid till ditt nya eleganta, nyrenoverade hem!

Lisätiedot ja näytöt / Tilläggsinfo och visningar

Linda Salonius-Pasternak
linda@centrallkv.fi
+358 45 2014331

Service also in English!

Kohteen tiedot

SijaintiLuotsikatu 4, 00160 Helsinki
Kerros3
Kerroksia talossa
6
KaupunginosaKatajanokka
Asuinpinta-ala163.2 m²
Kokonaispinta-ala163.2 m²
Huoneiston kokoonpano4-5h, avok, 2kph, 2wc, p
Huoneita4
KuntoErinomainen
Lisätietoa kunnosta
Huoneisto on kauttaaltaan remontoitu, eikä siinä olla remontin jälkeen asuttu.
Keittiön varustetasoJääkaappipakastin, uuni, liesi, liesituuletin, mikroaaltouuni, astianpesukone ja keittiösaareke
ParvekeSisäänvedetty
Kylpyhuoneen varustetasoWC-istuin, suihku, suihkuseinä, lattialämmitys, allaskaappi, pesuallas, pesukoneliitäntä, peili, peilikaappi ja bidee-suihku
Tulevat korjauksetKunnossapitotarve yhtiökokousta 2024 seuraavan viiden vuoden aikana 2024–2028: - Pihakasvillisuuden ehostusta - Ikkunoiden huoltomaalausta - Pihaparvekkeiden kunnostusta - Lämmitysjärjestelmä: Alajakokeskuksen kunnon seuraamista (kunnossapitovastuu Kiinteistö Oy Liisankodilla)
Tehdyt remontitVesi-ja viemärinousujen uusiminen pääosin 1973 Sähkönousujen uusiminen pääosin 1973 Puhelinnousujen uusiminen osittain, kaapelitelevision antennijärjestelmän rakentaminen 1975 Pihanpuoleisten asuntoparvekkeiden rakentaminen 1988-1989 Abloy-lukituksen uusiminen 1990 Savuhormien osittainen kunnostus 1992 Peltikaton maalaus, porttikäytävän ja pihajulkisivun kunnostus 1998-1999 A-porrashuoneen kunnostus 2002 Katujulkisivuikkunoiden ulkopuolinen huoltomaalaus 2004 B-porrashuoneen kunnostus, sisältäen B-portaan huoneistojen sähkö-, antenni- ja puhelinnousujen uusinnan 2008-2009 Pihajulkisivuikkunoiden ulkopuolinen huoltomaalaus 2010 Kattotikkaiden ja - varusteiden asennus 2010 Pohjaviemäreiden kunnostus huoneiston B 21 kohdalta 2011 Katujulkisivun ja katuparvekkeen kunnostus ja maalaus, syöksytorvien asennusta ja korjausta sekä syöksytorvien lämmityskaapeleiden asennukset 2012 Päärakennuksen peltikaton uusinta 2012 Pihavaraston peltikaton uusinta 2013 Korvaus- ja poistoilmaventtiilien uusinta/kunnostus 2013 Pihan sakokaivojen ohittaminen ja käytöstä poisto 2014 Iv-ja tulihormien kartoitusta ja kunnostusta 2014 Huoneiston C 8 kunnostus 2015 Tulihormien kartoitus ja nuohous 2015 Lumiesteiden asennus katoille 2015 Viemärilinjan V3 kunnostaminen sukittamalla 2015 Vesikalusteiden kuntokatselmus 2017 Kaikkien peltikattojen maalaus 2017 Saunan parvekkeen kunnostus ja parvekekatoksen rakentaminen 2018 Pihajulkisivun ikkunoiden huoltomaalaukset 2018 A 19 ulko-oven uusinta 2018 Talotekninen saneeraus sis. käyttövesi- ja viemäriputket sekä sähkönousut ja tähtiantenniverkko 2023
AsumismuotoOma
Kiinteistötunnus91-8-148-4

Hintatiedot ja muut kustannukset

Myyntihinta1 460 608.76 €
Neliöhinta10 079,66 €/m²
Velaton myyntihinta1  645 000 €
Velka184 391,24 €
Hoitovastike897,60 €
Rahoitusvastike1 550,40 €
Yhtiövastike2  448 €
VesimaksuHallituksella valtuudet periä tarvittaessa enintään kaksi (2) ylimääräistä hoitovastiketta. Hallituksella valtuudet käyttää talousarvion mukaisia kokonaismäärärahoja myös vuosikorjauksiin ja korjaustarveselvityksen mukaisiin töihin sekä niiden valmisteluun. Valtuus voimassa seuraavan kevään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Hallituksella valtuudet tarkistaa pääomavastikkeen tasoa tarpeen vaatiessa.

Talon ja tontin tiedot

Kohde onAsunto-osake
Rakennuksen tyyppiKerrostalo
Taloyhtiön nimiAsunto Oy Luotsikatu 4
Rakennusvuosi1906
Taloyhtiön saunaKyllä
Hissi talossaEi
KattotyyppiHarjakatto
Tontin pinta-ala1360 m²
Tontin omistusOma
LämmitysKaukolämpö

Lisätiedot

Keittiön kuvausUpouusi keittiö, Blaun mallistoa. Kaikki kodinkoneet Miele, paitsi uuni ja liesi Gaggenau. Aamiaiskaappi ja saareke.
Keittiön lattiamateriaaliParketti
Keittiön seinämateriaaliMaali
LiesiInduktio
Kylpyhuoneen kuvausKaksi kauttaaltaan laatoitettua kylpyhuonetta.
Kylpyhuoneen lattiamateriaaliLaatta
Kylpyhuoneen seinämateriaaliKaakeli
WC:n kuvausYksi erillinen wc, toinen wc kylpyhuoneen yhteydessä.
Olohuoneen kuvausTilava olohuone, jonka yhteydessä avokeittiö.
Olohuoneen lattiamateriaaliParketti
Olohuoneen seinämateriaaliMaali
Makuuhuoneen lattiamateriaaliParketti
Makuuhuoneen seinämateriaaliMaali
KalustettuEi
Taloyhtiön lisätiedotyht.järjestys muutos hsto A3, toimisto muutettu asunnoksi. Vastikekerroin pysynyt ennallaan. Huoneistolle A3 ei kuulu kellarivarastoa mutta ullakkovarasto kuuluu. Sähköautojen akkujen latauskielto. Tupakointikielto kaikissa tiloissa, sisällä ja ulkona. Hormisopimus, 1991. Sähkö ja kaasu sisältyvät yhtiövastikkeeseen. Osa tontista vuokrattu Luotsikadun Kiinteistö Oy:lle. Hoitovastike toimistot ja asunto A 3, kerroin 1.5. Hoitovastike työhuone, varasto ja autotalli, kerroin 0,5. Talotekninensaneeraus on valmistunut joulukuussa 2023. Urakan kokonaiskustannukset olivat 2 950 106,86 €. Hanke onnistui ilman suurempia ennaltaarvaamattomia menoeriä, yhtiökokouksen päättämä enimmäislainamäärä 3 000 000 € alitettiin 49 893,14 €:lla. Lainaosuus urakassa on 113,529 € per osake. Osakekohtainen velkaosuus jyvitetään osakkeille kesäkuun 2024 aikana.
RyhmäAsunnot
Seinän materiaalitiedotSeinät maalatut, lattialistat mittatilauksesta suunniteltu ja toteutettu.
Lattian materiaalitiedotTimberwisen kalanruototammiparketti. Eteisen kalanruotoparketti on aikoinaan tuotu presidentin linnasta.
Myydään vuokrattunaEi
Saunamaksu10 euroa kuukaudessa
EnergiatodistusKyllä
Kiinteistön hoitoHuoltoyhtiö
IsännöintiIsännöinti Ruuvalli Oy
Kohdetta hoitaa:
Partner, LKV, KTM
Linda Salonius-Pasternak
Partner, LKV, KTM
linda@centrallkv.fi
+358 45 201 4331